Suomalainen thread 2

soundnvision

Kula's Candy
Joined
Feb 24, 2004
Posts
296
finngamer said:
No sanopa muuta. Siksipä onkin sitäkin vituttavampaa, että ruotsalaiset eivät itse pysty tähän. Vaan pääministeriä myöten hierovat tappiota silmiin. Huonoista häviäjistä kuulee paljon, mutta Ruotsi on huonoin voittaja koskaan.

Tähän on kyllä pakkoa sanoa että Suomi pystyisi tod näk vastaavassa tilanteessa ihan samaan ellei pahempaan.
Pääministeristä en tiedä, mutta eipä Vanhanen tunnu puuttuvan edes oman maansa asioihin (eri juttu se sitten)

Muistaako kukaan kuinka '95 hierottiin "den glider in" rallia ruotsalaisten naamaan viikkokaupalla? Ja sitä maailmanmestari hehkutusta kesti vuositolkulla! Ei mekään pyhimyksiä olla. Kannattaa muutenkin oppia erottelemaan Aftonbladetin + muun median sensaatiohakuinen aivopesu ajattelevien ihmisten väliltä. Tottakai on Ruotsissa niitä urpoja jotka sokeasti nielevät iltapäivälehtien bullshit tarinat, mutta samoja urpoja on Suomessakin aivan vitusti imo.

Tämä aihe kiinnostaa mua henk koht levelillä ihan siksi, että tyttöystäväni asuu Ruotsissa ja on puoliksi kreikkalainen, puoliksi ruotsalainen. Hänen kauttaan olen oppinut vuosien varrella näkemään kaikenlaisia eriäväisyyksiä kahden naapurimaan välillä.
Ja oikeastaan onnettomimpia on juuri ne ikuiset lätkämatsit jolloin vain negatiiviset vastakkainasettelut nostavat rumaa päätään.

Lätkä on hauska laji, Suomi vs Ruotsi matsit on tiukkoja ja niissä on kasapäin fiilistä. Mutta en pysty käsittämään jengiä joilla hämärtyy taju todellisuuden ja urheilutapahtuman välillä siihen pisteeseen, että alkavat pettymyksissään dissaamaan toisen maata ja kansaa. Aika vitun absurdia. :oh_no:

PS. Kyllä muakin harmitti sunnuntaina. Mutta vain hetken.
 
Late

Reichsf?rer-Finnland,
20 Year Member
Joined
Nov 22, 2001
Posts
8,348
Juu asiaa puhut.

Noi Aftonbladetit yms on tasan yhtä pahoja roskalehtiä kun meidän iltalehdet ja -sanomat.
 
Reiko

Mr. Big's Thug
Joined
Sep 30, 2004
Posts
200
Kyllä oli irkissä ja foorumeilla paljon "tapetaan ne saatanan hurrit"-meininkiä häviön jälkeen, että onhan niitä tyhmiä ihmisiä maailma täynnä :) Aftonbladetista ei kannata välittää kun se on samanlainen roskalehti kuin mitä Suomessa on. Mutta kyllä saisi Göran Person hävetä kommenttejaan!
 
HHarm

n00b
Joined
Dec 31, 2004
Posts
17
Oltiinhan sitä tässäkin ketjussa lähdössä ruotsalaisten ketjuun ilkkumaan. ;)

Suomenruotsalaiset ovat "hurreja", eivät ruotsalaiset.
 
finngamer

Big Bang Pro Wrestler
Joined
Feb 24, 2004
Posts
884
HHarm said:
Oltiinhan sitä tässäkin ketjussa lähdössä ruotsalaisten ketjuun ilkkumaan. ;)

Siltä varalta, että se oli epäselvää, niin tuo oli täysin vitsi.

soundnvision said:
Muistaako kukaan kuinka '95 hierottiin "den glider in" rallia ruotsalaisten naamaan viikkokaupalla? Ja sitä maailmanmestari hehkutusta kesti vuositolkulla! Ei mekään pyhimyksiä olla.

Joo, aivan varmasti tavallinen kansa olisi ilakoinut aivan samalla tavalla, mutta jonkin den glider inin soittaminen Suomessa suomalaisille on aivan eri tasolla ruotsalaisen lehden suoraan suomalaisille suunnattujen ohjeiden kanssa askarrella oma mitali, kun ei pelitaidot riitä.

Toinen hyvä esimerkki on lehtien kirjoittelu ennen matsia. Suomessa hehkutettiin miten "Leijonat syövät Ruotsin". Ruotsissa taas oli kuva itkevästä leijonasta hopea kaulassa. Huomaatko eron tyylissä, ja siitä minne viesti on suunnattu? (Vinkki: Toinen on omien kannustusta ja toinen vastustajan pilkkausta)

Ja ei, Suomen pääministeri ei todellakaan olisi sanonut mitään negatiivista vastustajasta.

Ymmärrän kyllä, etteivät Ruotsissa kaikki ole samassa veneessä, mutta viimeistään pääministerin kautta asiasta tuli koko maan häpeä.
 
Last edited:

soundnvision

Kula's Candy
Joined
Feb 24, 2004
Posts
296
Kyse ei ole niinkään viestin suuntaamisesta, vaan lehdestä josta se lähtee. Aftonbladet kirjoittaa aina rajuun tyyliin, verrattavissa usein brittien tabloid-lehtiin aggressiivisuudessaan. Luuletko tosiaan että heitä kiinnostaa suomalaisten sentimentaalisuus tai asian yleinen korrektiivisuus? Kysymys on puhtaasti siitä että herätetään tunteita ja myydään lehteä keinolla millä hyvänsä. Kylmää bisnestä.

Esimerkkinä: jokunen vuosi sitten Ruotsin lätkäveskari Tommy Salo imaisi turnauksen pudotuspelissä (en muista matsia) helpohkon maalin jonka ansiosta joukkue tippui kisoista. Sen sijaan että asiaa olisi sympatisoitu, Aftonbladet maalasi inhmillisen virheen tehneestä Salosta koko kansan syntipukin ja public enemy numero unon. Sillä seurauksella että miehen perhe sai lukuisia tappouhkauksia, ja muistaakseni heidän autokin poltettiin. Tuollaisen jälkeen pari ananasrengasvitsiä suomen mitalitoivoista tuntuu mielestäni aika kevyeltä.
Sitähän se juuri oli: vitsiä, ja kannattaa ottaakin sellaisena imo.

Göran Perssonin kommentti ei ehkä tuntunut suomalaisittain asialliselta jos tuijotti iltapäivälehtien lööppejä: "Persson haukkui Suomen peliä". Itse lausunnossaan Persson kuitenkin sanoi vain että Suomen lätkäjengi tuntui pelaavan finaalissa heikommin kuin mihin parhaimmillaan pystyy. Toisin sanoin; "peli ei luistanut." Eikö se ole enemmänkin kohteliaisuus, kun ajatellaan että Suomen joukkue oli tilastollisesti turnauksen ylivoimainen ykkönen? Mielestäni tässä ei ole Ruotsille syytä koko kansan häpeään.

Loppupeleissä siis iltapäivälehtien lastentarhapropaganda vie voiton. Jos Suomen joukkue olisi voittanut kultaa, olisi Vanhaselta pyydetty kommenttia... Lausuntoa, jonka puolestaan Aftonbladet voisi tulkata ruotsalaisille virheellisesti + dramatisoituna.

Se myy! :emb:
 
RockstarRunner

Wind Jammin' All Night",
Joined
Mar 25, 2004
Posts
645
Hei,
Haluan sanoo jotain, mutta en loyda sanaa... Anna DS Theadiin lisaa postit! Toivottavasti ymmärrätte minua. Se oli meille, mutta yks englantilainen henkilo luoto posti :rolleyes:
 
finngamer

Big Bang Pro Wrestler
Joined
Feb 24, 2004
Posts
884
soundnvision said:
Göran Perssonin kommentti ei ehkä tuntunut suomalaisittain asialliselta jos tuijotti iltapäivälehtien lööppejä: "Persson haukkui Suomen peliä". Itse lausunnossaan Persson kuitenkin sanoi vain että Suomen lätkäjengi tuntui pelaavan finaalissa heikommin kuin mihin parhaimmillaan pystyy. Toisin sanoin; "peli ei luistanut." Eikö se ole enemmänkin kohteliaisuus, kun ajatellaan että Suomen joukkue oli tilastollisesti turnauksen ylivoimainen ykkönen? Mielestäni tässä ei ole Ruotsille syytä koko kansan häpeään.

En löytänyt enää Aftonbladetin sivuilta Persson-juttua tsekatakseni sanamuotoja, mutta tässä siis Iltalehden uutisointi:

http://www.iltalehti.fi/osastot/kisaextra/200602274170424_ki.shtml

Toki tuolla on väritetty tekstiä tyyliin "Persson puukotti" (Vaikka eihän se muuta sitä, että näin asia oli), mutta ei noista toistuvista ylenkatsomiskommenteista saa kyllä kehuja hyvällä tahdollakaan.

Tai ilmeisesti saa. :rolleyes:
 
viaton

Neo Geo Cup '98
Joined
Jan 5, 2003
Posts
162
No joo.

Revanssin aika tulee vielä lähimmissä arvokisoissa, minä uskon näin.
3 kruunun wanhan kaartin taika on ohi, eläke kutsuu poikia. ;-)

Nuoret, pelottomat leijonakiekkoilijat tulevat muuttamaan kurssin aivan uuteen suuntaan! :)

Uskokaa tai älkää, mutta näin tulee tapahtumaan.
 
Akira_Tekagi

Kula's Candy
Joined
Sep 28, 2004
Posts
295
Razoola otti minuun yhteyttä viime viikolla, koska hän oli tulossa viikonlopuksi Nokialle ja ehtisi samalla korjaamaan AES-konsolini (muistikortti ei toiminut miitissä tehdyn Universe Biosin asennuksen jälkeen). Raz kävi hakemassa konsolin perjantaina ja löysi monen tunnin työn jälkeen siinä olleen vian : Universe Biosin socketin juotoksissa oli pieni virhe. Hän sai socketin nopeasti korjattua ja sain AES:ni takaisin sunnuntaina täysin toimivana! :glee: Kiitokset vielä kerran Razoolalle kerrassaan hienosta asiakaspalvelusta!
 
Reiko

Mr. Big's Thug
Joined
Sep 30, 2004
Posts
200
Hienoa että kone toimii! Oletko aikeissa ostaa sitä Samurai Shodown 5 Specialia vähään aikaan?
 
Akira_Tekagi

Kula's Candy
Joined
Sep 28, 2004
Posts
295
Reiko said:
Oletko aikeissa ostaa sitä Samurai Shodown 5 Specialia vähään aikaan?
Tuskin, koska SSVS:n sensuroimaton versio maksaa NeoStoressa tällä hetkellä 399 dollaria (+ postituskulut + mahdolliset tullimaksut). Aion kuitenkin hankkia hyvin pian jonkin halvan AES-pelin. Vaihtoehtoina ovat tällä hetkellä ainakin Fatal Fury Special, Samurai Shodown III, KoF '96 ja Last Resort.
 
Joined
Feb 18, 2006
Posts
5
Kiitos vaan kaikille, jotka auttoivat minua hankkimaan oikeat osat Neogeoon.

Olen tässä nyt hetken yrittänyt saada tuota toimimaan, mutta ei lähde vielä oikein pyörimään, kuvana on vaan hirveätä värikaaosta samaan tyyliin kuin välillä nintendo 8-bittisessäkin. Pitäisi ilmeisesti putsailla tuota ja olen yrittänytkin, mutta ei ole ollut vielä mitään vaikutusta. Itseasiassa en edes oikein ymmärrä kuinka tuo AES avataan.

Niin Akira_Tekagi olen aina tykännyt pelailla 2d-pelejä ja sen takia olen hankkinut noita vanhempia pelikoneita kuten Nintendo 8-bit, Super Nintendo ja Sega Megadrive. Samalla kun noita vanhoja pelikoneita pelailee niin muistuu lapsuus ja hyvät ajat mieleen. Yhtenä päivänä rupesin pohtimaan, että löytyisikös semmoista pelikonetta, jossa olisi hienompi grafiikka kuin Super Nintendossa, mutta olisi kuitenkin 2d-grafiikkaa ja satuin löytämään NeoGeon googlettamalla. Vuoden sitten pohdiskelin sen ostamista ja tuossa 4kk sitten emulaattorilla testailin muutamia pelejä ja kokeilujen jälkeen ostin sen vaikka vähän lompakko kärsikin. Ostin samalla muutamia pelejä ja Phantom adapterin. Tilasin myös tuossa 2vko sitten universe biosinkin.

MVS pelejä löytyy Metal Slug 2 ja X sekä Blazing Star, AES pelinä Fatal Fury 2.
 
Late

Reichsf?rer-Finnland,
20 Year Member
Joined
Nov 22, 2001
Posts
8,348
Shadow Warrior said:

En lähtis avaamaan sitä, putsaat cart slotin & ja ff2sen kontaktit
 
Akira_Tekagi

Kula's Candy
Joined
Sep 28, 2004
Posts
295
Shadow Warrior said:
Olen tässä nyt hetken yrittänyt saada tuota toimimaan, mutta ei lähde vielä oikein pyörimään, kuvana on vaan hirveätä värikaaosta samaan tyyliin kuin välillä nintendo 8-bittisessäkin. Pitäisi ilmeisesti putsailla tuota ja olen yrittänytkin, mutta ei ole ollut vielä mitään vaikutusta. Itseasiassa en edes oikein ymmärrä kuinka tuo AES avataan.
Tuollainen ongelma johtuu usein myös siitä, että pelikasetti ei ole kunnolla kiinni konsolin kasettipaikassa.
Shadow Warrior said:
Niin Akira_Tekagi olen aina tykännyt pelailla 2d-pelejä ja sen takia olen hankkinut noita vanhempia pelikoneita kuten Nintendo 8-bit, Super Nintendo ja Sega Megadrive. Samalla kun noita vanhoja pelikoneita pelailee niin muistuu lapsuus ja hyvät ajat mieleen. Yhtenä päivänä rupesin pohtimaan, että löytyisikös semmoista pelikonetta, jossa olisi hienompi grafiikka kuin Super Nintendossa, mutta olisi kuitenkin 2d-grafiikkaa ja satuin löytämään NeoGeon googlettamalla. Vuoden sitten pohdiskelin sen ostamista ja tuossa 4kk sitten emulaattorilla testailin muutamia pelejä ja kokeilujen jälkeen ostin sen vaikka vähän lompakko kärsikin. Ostin samalla muutamia pelejä ja Phantom adapterin. Tilasin myös tuossa 2vko sitten universe biosinkin.

MVS pelejä löytyy Metal Slug 2 ja X sekä Blazing Star, AES pelinä Fatal Fury 2.
Omistin Super Nintendon 90-luvun alkupuolella, mutta vaihdoin sen myöhemmin PlayStationiin. Neo Geo -pelejä pelasin 90-luvulla MVS-automaateilla, mutta kiinnostuin niistä uudelleen vasta arcade-emulaation kautta. Ostin oman AES-konsolini jo n. 2½ vuotta sitten.

Saatat olla jopa ainoa Phantom-adapterin omistaja koko Suomessa. Kuinka aiot hoitaa Universe Biosin asennuksen?
 
Joined
Feb 18, 2006
Posts
5
Eikös sen pysty asentamaan ihan vaan juottamalla piirilevyyn kiinni, juottaa ensin piirilevystä pois sen vastaavan näköisen kappaleen. En ole vielä katsellut mihin tuo juotetaan kun ei ole ollut oikein aikaa tässä armeijan ohella.

En tiennytkään, että se Phantom-adapteri on harvinainen. Luulin että se on melkein jokaisella AES omistajalla kun pelit on niin perhanan kalliita, no oli kyllä adapterikin.
 
Last edited:
Joined
Feb 18, 2006
Posts
5
En vieläkään saa tuota toimimaan :blow_top: . Pitää tästä pikkuhiljaa lähteä kohti inttiä, joten enempää en nyt pysty leikkimään tuon vehkeen kanssa. Torstaina takaisin.
 
gryzor

n00b
Joined
Jan 8, 2006
Posts
23
sarjassa tyhmiä kysymyksiä, pelasin päivällä täällä foorumilla jossakin mäkihyppy peliä ym. mutta en löydä niitä nyt mistään?

viittiskö joku antaa neuvon mistä ne löytyy? tunnin surffailin enkä löytäny niitä mistään :)
 
Akira_Tekagi

Kula's Candy
Joined
Sep 28, 2004
Posts
295
gryzor said:

Arcade-linkki foorumin sivujen alussa olevassa palkissa... :D
 
Akira_Tekagi

Kula's Candy
Joined
Sep 28, 2004
Posts
295
Shadow Warrior said:
Eikös sen pysty asentamaan ihan vaan juottamalla piirilevyyn kiinni, juottaa ensin piirilevystä pois sen vastaavan näköisen kappaleen. En ole vielä katsellut mihin tuo juotetaan kun ei ole ollut oikein aikaa tässä armeijan ohella.
Aiotko asentaa piirin itse? Razoola on asentanut niitä ilmaiseksi miittien yhteydessä.
Shadow Warrior said:
En tiennytkään, että se Phantom-adapteri on harvinainen. Luulin että se on melkein jokaisella AES omistajalla kun pelit on niin perhanan kalliita, no oli kyllä adapterikin.
En ainakaan muista, että kukaan muu täällä omistaisi sellaisen. Phantom-adapterit eivät ole kovinkaan harvinaisia, mutta ne ovat kalliita.
 
Akira_Tekagi

Kula's Candy
Joined
Sep 28, 2004
Posts
295
Reiko, tilasin juuri Fatal Fury Specialin ja Art of Fighting 2:en japanilaiset AES-versiot. Saan ne postissa n. 10 päivän päästä.
 
Top